26/11/2015

Uutiset

Hae meille harjoittelijaksi!

Etsimme nykytaidetta ja kulttuuria tuntevaa harjoittelijaa avustamaan Visuaalisen taiteen keskuksen Framen ohjelmatoiminnassa, hallinnossa ja viestinnän tehtävissä.

Harjoittelijan työtehtäviä ovat muun muassa:

  • tilaisuuksien tuotannossa ja asiantuntijavieraiden ohjelmajärjestelyissä avustaminen
  • juttujen kirjoittaminen verkkosivustolle ja uutiskirjeeseen
  • apurahatoiminnassa avustaminen
  • muut viestinnän ja toimiston avustavat tehtävät

Toivomme harjoittelijalta soveltuvia opintoja esimerkiksi taidehistoriasta, kuratoinnista, tuottamisesta tai viestinnästä sekä erinomaista englannin taitoa.

Odotamme lisäksi oma-aloitteisuutta, hyvää organisointitaitoa sekä iloista ja aikaansaavaa otetta työhön. Tarjoamme itsenäisiä ja ammatillisesti kehittäviä työtehtäviä sekä mukavan työyhteisön.
Harjoittelu alkaa helmikuun 2016 alussa tai sopimuksen mukaan.Toivomme harjoittelun kestävän vähintään kolme kuukautta. Hakijan tulee olla työtön työnhakija tai rahoituksen tulee järjestyä esimerkiksi opiskelupaikan kautta. Harjoittelusta ei makseta palkkaa.

Visuaalisen taiteen keskuksen Framen tehtävänä on vahvistaa suomalaisen visuaalisen taiteen asemaa. Edistämme nykytaiteen kansainvälistä näkyvyyttä, vientiä sekä suomalaisten ja kansainvälisten nykytaiteen toimijoiden yhteistyötä. Pyrimme myös vaikuttamaan alan asemaan ja rahoitukseen kotimaassa. Toimimme visuaalisen taiteen tiedotuskeskuksena eli kokoamme, taltioimme ja jaamme tietoa visuaalisen taiteen eri aloilta. Framessa työskentelee kuusi vakituista työntekijää. Toimistomme sijaitsee Ratakadulla Helsingissä.

Lähetä lyhyt hakemuksesi ja ansioluettelosi talous- ja hallintopäällikkö Satu Martinille, satu.martin@frame-finland.fi.

 

Lisätietoja: talous- ja hallintopäällikkö Satu Martin, satu.martin@frame-finland.fi, puh. 0400 645 845