28/08/2015

Uutiset

Frame myönsi matka-apurahoja elokuussa

Framen apurahatoimikunta on myöntänyt matka-apurahaa 7100 euroa 13 hakijalle 27. elokuuta. Valinnat tehtiin hakemuksista, jotka olivat saapuneet Framen apurahajärjestelmään 15.6.–17.8. Hakemuksia tuli 69, ja yhteensä apurahoja haettiin 73 000 euroa. Myönteisen päätöksen sai noin 19 prosenttia hakijoista.

Hakijat ovat saaneet päätösviestin, ja omaa hakemusta koskevan päätöksen voi katsoa myös kirjautumalla Framen apurahajärjestelmään.

Seuraavan kerran matka-apurahapäätöksiä tehdään syyskuussa. Siihen tähtäävien hakemusten on oltava Framessa viimeistään 13. syyskuuta. Ohjeet hakemiseen löydät tästä.

Framen jatkuva matka-apuraha avattiin toukokuussa, ja se on avoinna 15. marraskuuta asti. Apurahoja jaetaan loppuvuonna 2015 tapahtuviin matkoihin. ​Apurahaa voivat hakea yksityiset henkilöt: suomalaiset kuvataiteilijat, Suomessa työskentelevät kuvataiteilijat sekä suomalaiset kuraattorit ja tuottajat.

Katso päätökset