10/11/2014

Uutiset

Framen apurahahaku visuaalisen taiteen hankkeille vuodelle 2015 käynnistynyt

Visuaalisen taiteen keskus Framen apurahahaku visuaalisen taiteen kansainvälistä yhteistyötä ja vientiä edistäviin hankkeisiin käynnistyi maanantaina 10. marraskuuta. Apurahoja myönnetään nykytaiteen eri aloille: kuvataide, mediataide, performanssi, sarjakuvataide, taidekäsityö, valokuvataide, äänitaide.

Apurahoja haetaan sähköisesti osoitteessa https://frame.apurahat.net/frame/
Haku päättyy sunnuntaina 30. marraskuuta kello 24.00 Suomen aikaa.


Marraskuussa haetaan vuoden 2015 hankkeisiin

Marraskuun haussa apurahoja haetaan vuonna 2015 tapahtuviin hankkeisiin. Apurahoja ei voi hakea takautuvasti.

Frame ilmoittaa päätöksensä myöntämistään apurahoista sekä hakijoille sähköpostilla että Framen verkkosivuilla tammikuun lopussa. Framen apurahamenettely pohjautuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaan valtionavustukseen.

Apurahaa tapahtumiin, julkaisuihin tai asiantuntijavierailuihin

Tukea voi hakea ulkomailla järjestettävään visuaalisen taiteen tapahtumaan, johon osallistuu yksi tai useampi suomalainen tai Suomessa työskentelevä taiteilija, taiteilijaryhmä tai muu taidekentän toimija. Apurahaa voi hakea myös vieraskielisen, visuaaliseen taiteeseen liittyvän julkaisun valmistamiseen. Lisäksi apurahaa voi hakea visuaaliseen taiteeseen liittyvien asiantuntijavierailujen järjestämiseen Suomessa ja ulkomailla.

Framen apurahaa voivat hakea yksityiset henkilöt (suomalaiset kuvataiteilijat, Suomessa työskentelevät kuvataiteilijat sekä suomalaiset ja ulkomaalaiset kuraattorit ja tuottajat) tai suomalaiset työryhmät sekä suomalaiset ja ulkomaiset yhteisöt (yhdistykset, taidemuseot, galleriat ja kulttuuri-instituutit).

Vuonna 2012 perustetun Frame-säätiön tehtävänä on vahvistaa suomalaisen visuaalisen taiteen asemaa edistämällä kansainvälistä yhteistyötä ja lisäämällä vuorovaikutusta suomalaisten ja kansainvälisten visuaalisen taiteen alan ammattilaisten ja instituutioiden välillä.

 

Lue lisää: apurahat