24/04/2014

Uutiset

Hae Taiteen edistämiskeskuksen rahoitusta taiteen arvostusta kasvattavalle kampanjalle

Taiteen edistämiskeskus kutsuu eri alojen ammattitaiteilijoista koostuvia työryhmiä toteuttamaan kampanja, jossa taiteen ihme on läsnä.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja sen asiantuntijaelin taideneuvosto myöntävät avustuksen taiteen arvoa yhteiskunnassa kasvattavan kampanjan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Levityskanavana käytetään sosiaalista mediaa ja mahdollisesti muita kanavia. Se on taidetta! -kampanja tulee toteuttaa taiteen keinoin.

Avustus myönnetään kampanjalle, joka tavoittaa uusia yleisöjä ja päättäjiä. Tavoitteena on nostaa taiteen arvostusta suuren yleisön ja päättäjien keskuudessa sekä kannustaa uusia tahoja mukaan taiteen rahoitukseen. Avustusta hakeva työryhmän edustamat taiteenalat voivat olla arkkitehtuuri, elokuvataide, kirjallisuus, kuvataide, kuvitus ja sarjakuva, lastenkulttuuri, mediataide, monikulttuurisuus, monitaide, muotoilu, musiikki, näyttämötaide, sirkustaide, taidejournalismi, tanssitaide  ja valokuvataide.

Kertaluontoista valtionavustusta voivat hakea eri alojen ammattitaiteilijoista koostuvat työryhmät tai yhdistykset. Avustusta on jaettavana kaikkiaan 40 000 euroa. Taideneuvosto jakaa sen yhdelle tai kahdelle hankkeelle.

Se on taidetta! -kampanjan hakuaika on 14.4.–9.5.2014.

 

Lisätietoja: Taiteen edistämiskeskus: erityisasiantuntija Johanna Vuolasto, p. 0295 330 870, johanna.vuolasto@minedu.fi

Uutinen ja hakuohjeet Taiken verkkosivuilla