03/08/2015

Uutiset

Hae taiteilijaresidenssiin Japanissa

”Alkuvuodesta 2015 Akiyoshidai Art Villagessa viettämäni kaksi kuukautta olivat residenssityöskentelyä parhaimmillaan. Residenssi on niin kaukana kaikesta että siellä työskentelvät taiteilijat ja työntekijät muodostavat oman pienen yhteisön. AIAV:n työntekijät ja harjoittelijat olivat ylellinen apu ja tuki taiteilijalle. Heidän avullaan pääsin sisälle japanilaiseen kulttuuriin ja yllätyin kuinka innostuneesti kaikki kohtaamani paikalliset ihmiset halusivat olla mukana residenssitaiteilijoiden projekteissa.”

Minna Kurjenluoma, AIAV:n residenssissä vuonna 2015

AIAV residenssi japaniSuomen Japanin Instituutti ja Visuaalisen taiteen keskus Frame yhdessä Akiyoshidai International Art Villagen kanssa julistavat haettavaksi suomalaiselle taitelijalle tarkoitetun residenssijakson ajalle 16.1.–10.3.2016. Residenssijakso on osa AIAV:n ja SJI:n kahdenvälistä residenssisopimusta. Akiyoshidai International Art Villagen residenssi tarjoaa tilat visuaalisen ja esittävän alan taiteilijoille. Residenssi sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Honsun saaren eteläosassa noin 50 kilometrin päässä Yamaguchin kaupungista. Alue on tunnettu kalkkikiviesiintymisistään. Lähimmät palvelut ovat noin viiden kilometrin etäisyydellä residenssistä.

Residenssijakson ohjelman teema on The Features of this Land. Residenssijaksoon kuuluu työpajoja, luentoja ja/tai yhteisprojekteja lähialueen asukkaiden kanssa, ja residenssitaitelijoita myös kannustetaan yhteistyöhön heidän kanssaan. Residenssi on tarkoitettu alle 40-vuotiaille taiteilijoille. Taitelijan on pystyttävä toimimaan ja elämään itsenäisesti syrjäisellä seudulla. Tarkempaa tietoa residenssistä löytyy osoitteesta www.aiav.jp

Residenssivieraan käytössä on asunto ja studio, ja hänelle maksetaan matkakulut sekä päiväraha (2 800 jpy/pvä). Lisäksi korvataan tuotantokuluja.

Hakemukset pyydetään toimittamaan Suomen Japanin Instituuttin maanantaihin 31. elokuuta 2015 mennessä sähköpostiosoitteella culture@finstitute.jp

Vapaamuotoisen hakemuksen liitteenä tulee olla selkeä työsuunnitelma, ansioluettelo ja henkilökuva sekä portfolio, jossa on joko pari kuvaa tai videolinkki muutaman minuutin työhön.

Lisätiedot: culture@finstitute.jp (17.8. jälkeen)