01/01/1970

Uutiset

Kiasmasta Venetsian biennaalin Suomen näyttelyn pääkumppani

Nykytaiteen museo Kiasma on Visuaalisen taiteen keskuksen Framen pääyhteistyökumppani Venetsian taidebiennaalin Suomen näyttelyssä vuonna 2017. Kumppanuus syventää yhteistyötä, joka on jatkunut jo kahden edellisen taidebiennaalin ajan 2013 ja 2015.

Yhteistyön myötä Kiasman johtaja Leevi Haapala on yksi jäsenistä tuomaristossa, joka päättää avoimeen kutsukilpailuun tulleiden ehdotusten joukosta Suomen taiteilijan Venetsian taidebiennaalissa 2017. Biennaaliin valittu taiteilija tai tuotanto pyritään myös esittelemään Kiasman ohjelmistossa. Frame ja Kiasma järjestävät lisäksi keskustelu- ja verkostoitumistilaisuuksia Suomessa ja Venetsiassa.

 

”Venetsian taidebiennaali on maailman seuratuin nykytaideareena. Kansallisgalleria ja Kiasma Suomen suurimpana nykytaiteen museona on erityisen hyvä kumppani näyttelylle itsenäisyyden juhlavuonna. Suomen näyttely Venetsiassa on osa Suomi 100 -ohjelmaa”, kertoo Framen johtaja Raija Koli.

”Kiasmalle näkyminen Venetsian biennaalissa yhdessä Framen kanssa vahvistaa museon roolia kansainvälisenä toimijana. Olemme tunnetuin suomalainen museo, jossa kansainvälisyys näkyy luontevimmin ohjelmiston lisäksi kumppanuuksissa ja asiantuntijaverkostoissa toimimisessa. Juhlavuonna painopisteenä on uutta sukupolvea esittelevä ARS17-näyttely,” kuvaa Leevi Haapala.

 

Yhteistyön on suunniteltu jatkuvan myös vuonna 2019, jolloin Suomella on vetovastuu sekä Aalto-paviljongista että Pohjoismaisesta paviljongista.

 

Visuaalisen taiteen keskus Frame on nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on vahvistaa suomalaisen nykytaiteen asemaa ja kansainvälistymistä. Frame tilaa ja tuottaa Suomen näyttelyn Alvar Aallon suunnittelemaan, vuonna 1956 valmistuneeseen kansalliseen paviljonkiin sekä tuottaa yhteistyössä Ruotsin ja Norjan kanssa Pohjoismaisen paviljongin näyttelyn. Joka toinen vuosi järjestettävässä biennaalissa vierailee noin puoli miljoonaa kävijää.

 

Kiasma on Suomen ja lähialueiden johtava nykytaiteen museo. Kiasma järjestää näyttelyitä, kartuttaa kansallista nykytaiteen kokoelmaa ja tuottaa esitystaiteen ohjelmistoa sekä käy jatkuvaa vuoropuhelua yleisön, ympäröivän yhteiskunnan, taiteilijoiden ja taidemaailman kanssa. Kiasma kuuluu Suomen Kansallisgalleriaan yhdessä Ateneumin taidemuseon ja Sinebrychoffin taidemuseon kanssa.

 

 

Leevi Haapala ja Raija Koli kertovat yhteistyöstä Kiasman vlogissa: https://www.youtube.com/watch?v=iZv605BhMpI

 

Lisätietoja:

viestintäpäällikkö Heljä Franssila, Visuaalisen taiteen keskus Frame, helja.franssila@frame-finland.fi, 044 728 9908

viestintäpäällikkö Piia Laita, Nykytaiteen museo Kiasma, piia.laita@kiasma.fi, 029 450 0507