03/06/2014

Uutiset

Lunch Bytes Helsinki pohtii äänen merkitystä nykytaiteessa

Lunch Bytes_Helsinki_ThumbRakenteet ja tekstuurit: ääni

Lunch Bytes Helsinki
eurooppalainen keskustelusarja digiteknologian vaikutuksista taiteeseen

tiistaina 10. kesäkuuta klo 18–20
Galleria Sinne, Iso Roobertinkatu 16, Helsinki
Vapaa pääsy
Tilaisuus on englanninkielinen

Ääni ja musiikki ovat digitaalisten teknologioiden ansiosta mukana kulkevia, muokattavampia ja paremmin kaikkien ulottuvissa kuin koskaan aiemmin. Näiden muutosten asettuminen osaksi jokapäiväistä äänimaisemaamme on aiheuttanut mullistuksen, jota kutsutaan termillä sonic turn: ääni on yhä enemmän läsnä arjessamme ja meitä ympäröivän äänimaiseman merkitys on kasvavan huomion kohteena.

Lukuisat taiteilijat ovat käsitelleet digitaalista ääntä yhteisöllisen kokemuksen pohjana, käyttäneet ääntä ja musiikkia internet-pohjaisissa teoksissaan, kääntäneet äänitiedostoja kuviksi tai kyseenalaistaneet tilan, äänen ja (liikkuvan) kehon suhteiden pysyvyyttä.

Helsingin Lunch Bytes -tapahtuma pohtii kuinka digitaalisuus vaikuttaa äänen ja musiikin kokemukseemme sekä jäljittää digitaalisuuden vaikutuksia taiteilijoiden työhön. Miksi äänellä on yhä tärkeämpi sija nykytaiteessa? Kuinka äänen käyttö taiteessa eroaa musiikin tekemisestä? Miten digitaalinen teknologia ja uudet tallennuskeinot ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen? Tarkastelussa on lisäksi digitaalisten kuvien, äänten ja aistiemme väliset yhteydet eri taiteilijoiden töissä.

Tapahtuman kuratoivat Melanie Bühler yhdessä Kimmo Modigin kanssa.

Taiteilijat ja asiantuntijat:

Diedrich Diederichsen, kriitikko, journalisti, kirjailija, Berliini

Tapio Hakanen (DJ Orkidea), DJ, äänisuunnittelija, Helsinki

Ilja Karilampi, taiteilija, Berliini

Kimmo Modig, taiteilija, kuraattori, Helsinki

Diedrich Diederichsen on saksalainen kirjailija, musiikkitoimittaja ja kulttuurikriitikko. Hän toimi 1980-luvulla kahden musiikkilehden päätoimittajana (Sounds, Hampuri & Spex, Köln) ja on 1990-luvulla opettanut eri korkeakouluissa Saksassa, Itävallassa ja USA:ssa historian, musiikki- ja teatteritieteen ja kulttuurin aloilla. Vuosina 1998–2006 hän toimi kulttuuriteorian professorina Stuttgartin Merz-akatemiassa ja toimii tällä hetkellä Wienin kuvataideakatemiassa nykytaiteen teorian, käytännön ja viestinnän professorina.

Lunch Bytes

Lunch Bytes on keskustelutilaisuuksien sarja, joka käsittelee verkostoituneen digiteknologian vaikutuksia taiteelliseen työhön. Jokaisella tilaisuudella on oma teemansa, jota kokoontuvat yhdessä pohtimaan mm. taiteilijat, mediatutkijat, muotoilijat, asiantuntijat ja kuraattorit. Idea keskustelusarjalle syntyi 2011 Washington DC:ssä Goethe-Institutin, Hirshhorn Museum and Sculpture Gardenin ja Pro Helvetia -säätiön yhteistyöstä. Samaa ideaa toteutetaan nyt Goethe-Institutin Lounais-Euroopan alueen projektin puitteissa. Amsterdamin, Kööpenhaminan, Dublinin, Glasgown, Helsingin, Lontoon ja Tukholman Goethe-Institutit järjestävät pitkin vuotta 2014 keskustelutilaisuuksia taiteesta ja digitaalisesta kulttuurista yhteistyössä paikallisten kumppaneitten kanssa. Tilaisuuksien pääteemoja ovat: media, rakenteet ja tekstuurit, sekä yhteiskunta ja elämä. Projekti huipentuu Berliinissä vuonna 2015 järjestettävään kansainväliseen symposiumiin.

Keskustelusarjan kuraattorina toimii Melanie Bühler yhteistyössä Goethe-Institutin ja seuraavien partnerijärjestöjen kanssa:

Foam (Amsterdam); Nikolaj Kunsthal, Kunstforeningen GL STRAND (Kööpenhamina); Irish Museum of Modern Art, (Dublin); Checkpoint Helsinki, Visuaalisen taiteen keskus Frame, Pixelache, Sinne (Helsinki); Centre for Contemporary Arts (Glasgow); Arcadia Missa, Goldsmiths, University of London, Institute of Contemporary Arts (Lontoo); Royal Institute of Art, Tensta Konsthall (Tukholma).