11/08/2014

Uutiset

Saksassa syksyllä esillä yli kahdenkymmenen suomalaisen nykytaiteilijan teoksia

fkv_matters_of_time_mikko_kuorinki-mystery

Suomalainen nykytaide on monipuolisesti esillä saksankielisessä Euroopassa loppuvuoden 2014 aikana Suomen ollessa tänä vuonn Frankfurtin kirjamessujen teemamaa. Kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevassa Frankfurter Kunstvereinissa avautui heinäkuussa näyttely Matters of Time.  Artists from Finland. Näyttelyn kuratoi Kunstvereinin johtaja Holger Kube Ventura. Frankfurter Kunstverein kuuluu Saksan arvostetuimpiin nykytaidetta esitteleviin taidekeskuksiin.

Matters of Time. Artists from Finland -näyttelyssä ovat mukana seuraavat taiteilijat tai taiteilijaparit: Maija Blåfield, Tommi Grönlund & Petteri Nisunen, IC-98, Mikko Kuorinki, Minna Långström, Salla Myllylä, Elena Näsänen ja Pink Twins. Näyttelyn teemat kietoutuvat ajan ja tilan havaitsemisen ympärille: hitaan ja nopean vuorotteluun, ajan kulumiseen havannointiin, tilallisiin siirtymiin. Näyttelyyn liittyy myös laaja oheisohjelma, jossa nähdään mm. Erkka Nissisen screening (6. elokuuta), performanssit Tero Nauhalta ja Essi Kausalaiselta (11. syyskuuta) sekä luentoja vanhemmasta suomalaisesta taiteesta ja designista.

Lue lisää näyttelystä ja oheistapahtumista: Frankfurter Kunstverein

Matters of Time. Artists from Finland -näyttely on esillä 25. heinäkuuta–12. lokakuuta.

 

Fotografie Forum Frankfurt puolestaan esittelee lokakuussa alkavassa Potretti-näyttelyssään suomalaista valokuvataidetta. Näyttelyn taiteilijoille Elina Brotherukselle, Ulla Jokisalolle, Raakel Kuukalle, Harri Pälvirannalle, Nelli Palomäelle, Iiu Susirajalle ja Santeri Tuorille omakuvat ja muotokuvat ovat keskeinen keino tarinan kertomiseen. Lapsuuden, nuoruuden, äitiyden, perheen, ikääntymisen ja ruumiillisuuden teemat ovat johtavia näyttelyssä. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Valokuvataiteen museon ja Valokuvagalleria Hippolyten kanssa.

Lue lisää näyttelyn oheistapahtumista: Fotografie Forum Frankfurt

Potretti. Contemporary Finnish Photography -näyttely on esillä 4. lokuuta–30. marraskuuta.

 

COOL2014-satelliittiohjelman nykytaidenäyttelyt

Satelliittiohjelma COOL2014 puolestaan esittelee useamman näyttelyn Frankfurtin ulkopuolella. Suomen Saksan-instituutin koordinoima satelliittiohjelma jatkuu aina alkuvuoteen 2015 asti ja mukana on kaikkiaan yli 80 paikallista partneria yli sadassa eri tapahtumassa ympäri Saksaa, Sveitsiä ja Itävaltaa.

 

Rostock

Kunsthalle Rostock

Nature and More (29. kesäkuuta–14. syyskuuta)

Veli Granö, Jaakko Heikkilä, Kaarina Kaikkonen , Janne Lehtinen, Susanna Majuri, Tea Mäkipää, Sami Parkkinen, Marja Pirilä ja Anni Rapinoja.

Kuraattori: Ritva Röminger-Czako

 

Kiel

Stadtgalerie Kiel

In other Worlds (29. marraskuuta 2014–8. helmikuuta 2015)

Lauri Astala, Ilkka Halso, Kaarina Kaikkonen, Tuomas A. Laitinen, Robert Lucander, Susanna Majuri, Ari Saarto ja Anna Tuori.

Kuraattori: Ritva Röminger-Czako

 

Berliini

Bilder zwischen den Zeilen

Näyttelyissä nähdään teoksia seuraavilta suomalaistaiteilijoilta:

Matti Braun, Laura Horelli, Kalle LampelaRosa Liksom, Jarkko Räsänen, Janne Räisänen, Riiko Sakkinen, Kirsi Mikkola, Riitta Nelimarkka ja Elsa Salonen.

Lisäksi näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Kjersti G. Andvig (NOR), Van Brummelen & De Haan (NED), Albert Coers (DE), Lars Laumann (NOR), Dennis Loesch (DE) ja Benja Sachau (DE).

Kuraattori: Eemil Karila

Salon Dahlmann (5. syyskuuta–1. marraskuuta)

Suomen Saksan-instituutti (13. marraskuuta 2014–15. tammikuuta 2015)

 

Leipzig

Markus Henttonen: Twisted Tales – Road to Hope

Literaturhaus Leipzig  (3. syyskuuta–5. marraskuuta)

 

 

 

Satelliittiohjelma voi täydentyä syksyn mittaan. Yksittäiset tekijät voivat rekisteröidä tapahtumansa ja näin tulla osaksi COOL2014-satelliittiohjelmaa. Rekisteröityminen tapahtuu Suomen Saksan-instituutin verkkosivuilla.

Suomi Frankfurtin kirjamessuilla: finnlandcool.fi

 

Kuvat:

Pink Twins: Miracle, 2014. Still-kuva.
Mikko Kuorinki: Mystery, 2008.

Logo_Cool2014_Zu_Uns_RGB

fc logo 3 lines outline rgb