07/04/2014

Uutiset

Suomalaisella sarjakuvalla vetovoimaa

Selvitys suomalaisen sarjakuvan matkailullisesta tuotteistamisesta julkaistu

Suomalainen sarjakuva on saavuttanut maailmalla taiteellista menestystä, se on arvostettua ja kiinnostavaa. Käännösmäärät ovat kasvussa. Myös sarjakuvan ammattilaisten ja harrastajien piiristä kantautuvan palautteen mukaan suomalainen sarjakuva koetaan maailmalla erityisen vetovoimaiseksi. Kiinnostusta herättävät paitsi useat omaperäiset sarjakuvataiteilijat, myös suomalainen sarjakuvakulttuuri laajempana ilmiönä. Suomalaista sarjakuvaa kohtaan tunnettu kiinnostus odottaa taloudellista hyödyntämistään, ja matkailu tarjoaa siihen hedelmällisen mahdollisuuden.

Suomalainen sarjakuvakulttuuri on aidosti rikasta ja monipuolista, mikä tekee sarjakuvasta Suomelle erinomaisen keinon erottautua kulttuurin keinoin muista Pohjois-Euroopan maista. Suomi on jo nyt sarjakuvan pohjoinen suurvalta; sen haasteena on saada tarinansa kerrotuksi nykyistä laajemmalle yleisölle.

Selvitys on suunnattu sekä sarjakuva- että matkailualan toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään alojen välistä yhteistyötä. Selvityksen antia tullaan myös hyödyntämään erilaisissa jatkohankkeissa. Sarjakuvan ja matkailun yhdistämisestä ei juuri ole tutkittua tietoa, ja suomalaisen sarjakuvan tilanne eroaa esimerkiksi sarjakuvamatkailun pioneerimaan Belgian tilanteesta.

Selvityksen julkaisija on Suomen sarjakuvaseura ry. ja sen tekemistä on tukenut Opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen on toteuttanut FM Jenni Kallionsivu.

Selvitys on luettavissa täältä:

http://issuu.com/sarjakuvakeskus/docs/sarjakuvanmatkailullinentuotteistam

Lisätiedot:

Jenni Kallionsivu
jenni.kallionsivu@sarjakuvaseura.fi
+358 45 1058815