26/03/2014

Uutiset

Valokuvataiteen museon portfoliokatselmus: asiantuntijana tokiolainen kuraattori Michiko Kasahara

Suomen valokuvataiteen museo järjestää maanantaina 28. huhtikuuta valokuvataiteen portfoliokatselmuksen. Tavoitteena on saattaa yhteen valokuvataiteilijoita ja muita taidealan ammattilaisia tutustumaan toisiinsa ja keskustelemaan valokuvista. Tämänvuotisessa portfoliokatselmuksessa asiantuntijavieraana on myös Tokyo Metropolitan Museum of Photographyn pääkuraattori Michiko Kasahara.

Päivän aikana valokuvataiteilijat saavat palautetta työskentelystään alan asiantuntijoilta. Valokuvataiteilijoilla on mahdollisuus esitellä teoksiaan ja kertoa suunnitelmistaan ja tavoitteistaan.

Jokaisella taiteilijalla on tilaisuus esitellä portfolionsa henkilökohtaisesti noin kahdeksalle asiantuntijalle. Kukin kahdenkeskisistä tapaamisista kestää 20 minuuttia. Päivän päätteeksi keskustelut jatkuvat museon tiloissa yleisölle avoimessa vapaamuotoisessa iltatilaisuudessa.

Portfoliopäivä on vuotuinen perinne, joka järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Tänäkin vuonna tilaisuus on maksuton.

Hakuohjeet portfoliokatselmukseen ja kaikki asiantuntijavieraat löydät Valokuvataiteen museon verkkosivuilta: Kutsu portfoliokatselmukseen.

Hakuaika päättyy maanantaina 31. maaliskuuta 2014.