Venetsian biennaalin 2024 taiteilijat

Pia Lindmanin, Vidha Saumyan ja Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen näyttely nähdään Suomen Aalto-paviljongissa Venetsian biennaalissa vuonna 2024.

Tutustu taiteilijoihin tällä sivulla.

Pia Lindman tutkii työskentelyssään aistinalista maailmaa (subsensorial). Saatuaan elohopeamyrkytyksen hänen hermostonsa herkistyi aiemmin tiedostomattomille mikroviesteille kehossaan. Lindmanin työskentelyssä nämä viestit muuntuvat kuviksi, sävelmiksi, sanoiksi ja väreiksi, virittäen hänet tietoiseksi eri tiloissa ja tilanteissa esiintyville tunnelmille, myrkyille tai materiaaleille.

Pia Lindmanin teoksia on esitetty Suomessa ja ulkomailla muun muassa seuraavissa esityspaikoissa: MoMA ja MoMA PS1, New York; Haus der Kulturen der Welt, Berliini; KAI Art Center, Tallinna; ja Hayward Gallery Tours, Lontoo. Lindmanin tilausteos “Nose Ears Eyes” oli esillä 32. São Paulon Biennaalissa vuonna 2016.

Pia Lindman toimi ympäristötaiteen professorina Aalto-yliopistossa vuosina 2013–2018, ja on toiminut opettajana Yalen yliopistossa Yhdysvalloissa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja suoritti toisen maisterin tutkinnon Massachusetts Institute of Technologysta MIT:ssa. Lindman toimi MIT:n Center for Visual Studies Fellow’na vuosina 2004–2007.

Pia Lindman. Photo: Jo Hislop

Vidha Saumya kutoo teoksissaan yhteen huomioita utopioista ja siirtolaisuudesta, kyseenalaistaen esteettisiä ja sosio-poliittisia normeja. Saumyan runot, piirustukset, valokuvat, videot, kirjat, kirjontatyöt, veistokset, kulinaariset interventiot ja digitaaliset artefaktit yhdistelevät terävää huumoria, haptisia tekstuureja ja käsityötaitoa. Vidha Saumya on NO NIIN -julkaisun perustaja ja toinen päätoimittaja sekä Museum of Impossible Formsin perustajajäsen.

Vidha Saumyan töitä on esitetty museoissa ja gallerioissa Suomessa esimerkiksi Amos Rex -taidemuseossa, Vantaan taidemuseossa ja Tekniikan museossa, sekä kansainvälisesti muun muassa seuraavissa paikoissa: Gallery of Contemporary Art, Slovenia; Vermont Studio Center, Yhdysvallat; Galerie Mirchandani + Steinruecke ja Gallery Art, Intia; Alliance Française, Pakistan; Salts, Basel, Sveitsi; ja Chart-taidemessuilla Tanskassa.

Saumya on valmistunut maisteriksi Visuaalisen kulttuurin ja nykytaiteen maisteriohjelmasta Aalto-yliopistosta sekä taiteen kandidaatiksi piirustuksen ja maalauksen ohjelmasta Mumbain Sir J. J. School of Artista.

Vidha Saumya. Image: Jo Hislop

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen on monitaiteilija ja vammaisaktivisti, jonka teokset yhdistävät kuvanveistoa, videotaidetta, performanssia ja vammaispoliittista aktivismia. Hänen teoksensa käsittelevät rakenteellista väkivaltaa, ystävällisyydeksi naamioitua syrjintää sekä vammaisiin naisiin liittyviä kysymyksiä.

Wallinheimo-Heimonen on järjestänyt yhteisötaidetyöpajoja Suomessa, Bosnia-Herzegovinassa, Virossa ja Kiinassa, sekä osallistunut näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla muun muassa seuraavissa paikoissa: HAM Helsingin taidemuseo, IntergrART-festivaali, Sveitsi; Dora Stern Gallery, Yhdysvallat; Tallinnan taidehalli, Viro; ja Nunnery Gallery, Lontoo. Vuonna 2022 Wallinheimo-Heimonen työskenteli Torontossa Harbourfront Centre -taiteilijaresidenssissä ja osallistui Fundación ONCE:n 8. nykytaiteen biennaaliin Madridissa.

Wallinheimo-Heimoselle myönnettiin monitaiteen valtionpalkinto vuonna 2019.

Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen. Photo: Jo Hislop